MuutoskuvatValmennettavat

Julian huikea 10 viikon muutos!

By 13.12.2019 joulukuu 15th, 2019 No Comments

Julia, 28

Työskentelen rakennusalalla, pääsääntöisesti toimistotöitä tehden. Harrastan ja kilpailen esteratsastuksessa. Olen 2-vuotiaan pojan äiti.
 
Lapsen saatua päätin että nyt on aika laittaa oma kroppa siihen kuntoon mihin olen aina halunnut. Vaikka olen pitänyt itseäni suht hyväkuntoisena ja liikunta on aina kuulunut elämääni niin en saanut itse kroppaani muutettua haluamaani suuntaan.
Valmennuksen alkaessa kävi nopeasti selväksi että lihaksissa ei ollutkaan läheskään niin paljon voimaa mitä olin ajatellut.
 
Tavoitteeni on kiinteytyä ja kasvattaa lihasmassaa.
 
Salilla treenaaminen ei ole koskaan tuntunut omalta jutulta, mutta hyvällä treeniohjelmalla ja ruokavaliolla alkoikin tuloksia tulemaan melko nopeasti ja tulokset/kehitys motivoi treenaamaan enemmän.
Ja mikä parasta että treenit pysyi kivoina ja sellaisina että niitä pystyi mennä hyvillä mielin tekemään itsekin.
 
Valmennuksen ansiosta on tullut lisää voimaa ja ulkomuotokin on alkanut muokkaantua oikeaan suuntaan, ryhti myös parantunut huomattavasti!
 
Oma heikkouteni on ehdottomasti uskon puute itseeni ja mukavuusalueella pysyminen.
Ilman Markon apua en varmasti olisi saanut itsestäni irti näin paljon ja näitä tuloksia aikaan jo muutamassa kuukaudessa. Marko osaa haastaa just oikeella hetkellä ja olla todella tsemppaava! Helposti uskaltaa myös kertoa jos jokin asia ei ole onnistunut tai on ”vahingossa” syönyt karkkia.😊
 
Treenattavaa/kehitettävää on vielä paljon, mut en olis koskaan uskonut odottavani salitreenejä ja sitä että pääsee haastamaan itseään lisää,
tästä on hyvä jatkaa !
 
– Julia