Teija, nainen 53 vuotta

Tästä se alkoi:
Öisin heräilin siihen, että olkapäätä särki tai sormet olivat puutuneet, kyykkyynkään en päässyt kun otti polviin. Painoakin oli kertynyt n. 70 kg. Aloitin kuntosalilla käynnit, kävin vuoden päivät. Huomasin että tykkään treenailla vaikka se ei juurikaan näkynyt, tosin paino oli noussut taas muutamalla kilolla (72.8 kg). Mietin voiko tässä iässä enää saadakaan näkyviä ja tuntuvia tuloksia.

Olin aina vierastanut ajatusta PT:stä, mutta en nähnyt muuta vaihtoehtoa, olinhan jo kokeillut itsekseni. Ajatus että joku vieras on siinä vieressä katsomassa ja komentelemassa tekemään tuntui todella oudolta.

Koska kuitenkin halusin pudottaa painoa, tein sopimuksen PT Markon kanssa. Siitä alkoi ruokavalion muutos ja treenit Markon ohjeilla. Heti ensimmäisestä tunnista alkaen oli selvää, ettei tarvinnut/ehtinyt jännittää, treenaaminen tuntui todella tehokkaalta ja mielekkäältä. Oikeastaan oli ihan mielettömän kiva vain tehdä, hikoilla ja puuskuttaa. Treenit olivat vaihtelevia ja haastavia, uskalsin laittaa itseni likoon ja ylittää rajoja kun Marko oli siinä katsomassa, että kaikki menee oikein. Ruokailuohjelmaa oli suhteellisen helppo noudattaa. Noudattamalla ohjelmaa ei oikeastaan tullut edes nälkä ja minulle ominainen iltasyöpöttely jäi pois. Paino alkoikin tippumaan hyvin nopeasti vauhdilla 1 kg/ viikko.

Kun olin saanut painon putoamaan 65-66 kiloon huomasin, että haluan kohottaa kuntoa ja kiinteytyä. Marko teki uuden ohjelman. Entistä enemmän hikeä ja hyvää oloa.
Noin 5 kuukautta on nyt takana Markon ohjauksessa. Kehon liikkuvuus on lisääntynyt. Syväkyykky onnistuu. Olkapäätä ei särje eivätkä sormet puudu öisin.

– Marko
Teijan kanssa yhteistyö on tuonut useita onnistumisia, ja ihailtavaa on ollut Teijan päättäväisyys noudattaa annettuja ohjeita. Aina kun valmennettava saa onnistumisia ja tuloksia, on se erittäin motivoivaa myös valmentajalle.

Videolla näkyy Teijan tämän hetken kuntoa.

Saavutetut muutokset:

– Painonpudotus noin 7kg
– Kehonhallinta ja voimatasot parantuneet
– Oppinut tekemään treenejä oikein ja riittävillä tehoilla
– Aerobinen kunto kasvanut
– Liikkuvuus parantunut
– Olkapääkivut poistuneet
– Ulkoinen muodonmuutos